Peruspettymysten äärellä

Jos jokin on flegmaattisempaa kuin Lähiömuijan postaustahti, se on tämä chilien ja jalapenojen itäminen. No kai 25 kylvetystä siemenestä yksi kasvuunlähtenyt taimi on ihan kohtuullinen menestys. Jaa ei? Niin. No, elottomaan multaan tuijottaminen sopii tietenkin tähän lonkeronväriseen lähiötunnelmaan ja -mentaliteettiin kuin kirves selkään. Jatkakaamme. Masentavan kuvan taustalla vaikuttavat unohdettu kaupan tädin basilikapuska sekä kuvottava banaanikärpäsansa, jonka kyhäsin häthätää anopin mustaherukkalikööristä, tiskiaineesta, balsamicosta ja omenamehusta. Massamurhasta lähiössä ei vielä voitane puhua, mutta jokunen vainaja kalmankeitoksessani kelluu. Hyvä niin. Vain kuollut banaanikärpänen on hyvä banaanikärpänen.

Pieniä ilonväreitä kelmeään krapulailtapäivään tuottaa kuitenkin tämä aivan liian aikaisin kylvetty härkäpapuhuituloiden räjähdys, josta syvempään istuttamalla ja säleikköön tukemalla ehkä voisi saada vähän vahvempia kasveja parvekkeelle sitten joskus, kun tämä loputon talvi vihdoin taittuu. Tai sitten ei. On kuitenkin oltava optimistinen. Jos sitten vaikka uusille naapureille vittuillakseen. Kyllä, nuoret lattianhakkaajat, me pysymme täällä vielä pari vuotta, ja kyllä, meillä on musiikkiharrasteita, ystäviä, illanistujaisia ja kaksi länsiparveketta, joilla kasvaa viime kesän kurkku- ja tomaattipöheikön sijaan tänä vuonna toivottavasti kateutta ja silkkaa kauhua aiheuttava tiivis pavunvarsiviidakko. En tiedä miten tämä lasketaan kostoksi savulohipastaillallisemme taustakeskustelun desibelitason äänekkäästä kritisoinnista, mutta aion yrittää. Up yours.

Wanhain RämpytysRätein CierrätysProjekdi

Onko kierrätyskärpänen puraissut pahasti? Lojuuko kämpässäsi kymmeniä kiloja vanhoja bändipaitoja, joihin ei enää mahdu tai kehtaa pukeutua? Tapaako kissa, ihmislapsi tai muu vittumainen nisäkäs kusta eteisen- tai kylppärinmattosi käyttökelvottomiksi? Hyviä uutisia! Voit nyt yhdistää nämä kaikki elämäsi kauhut yhdeksi harrastukseksi, jonka  rumat mutta sitäkin rakkaammat tuotokset keräävät isoimmat irtoryönät lattioiltasi. Tarvitset vain hyvät sakset, ison virkkuukoukun, Netflixin ja olemattoman sosiaalisen elämän.

Aloita leikkaamalla paidoista lyhyet hihat, kanttaukset ja saumat irti. Heitä ne helvettiin. Pitkistä hihoista voi mielenhäiriössä askarrella lisää virkattavaa.

Leikkaa sitten jäljellejäävät kangasosat 1-2 cm leveäksi, mahdollisimman pitkäksi nauhaksi siten, että käännät leikkuusuuntasi vastakkaiseen suuntaan ennen vastapäistä reunaa. Jos ja kun nauhasta ei tule aivan tasapaksua, maailma ei kaadu siihenkään – tästä tulee noin vuoden änäämisen päästä tekijänsä näköinen, kämäinen räsymatto, joka sisältää lukemattomia tunteja ilottomalla suojatyöllä ansaituilla pennosilla ostettuja ylihinnoiteltuja keikkamuistoja, jotka on lunastettu luottorajat paukkuen tahmaisesta narikasta liian monen muovituopin jälkeen. Siis tälviisiin, kuten näistä pikimustista, rakeisista kuvista voi hyvällä mielikuvituksella päätellä:

Kun tulet kankaan vääjäämättömään loppuun, joka meitä kaikkia odottaa, pyöristä kaikista käännöskohdista kulmat leikkaamalla niistä pienet kolmiot irti. Tässäkään ei tarvitse olla kovin huolellinen. Ei sitä huvikseen räsymatoksi sanota.

Kääri näin syntyneet upeat matonkuteet löyhille kerille. Mikäli paitasi eivät kaikki ole mustia (mitä!), voit hyötyä jonkinlaisesta värijärjestelmällisyydestä. Siis samanväriset kuteet samaan kerään. ”Mustien” vanhojen paitojen miljoonat eri harmaansävytkin voi kääriä omiin keriinsä, mikäli haluaa valehdella itselleen tekevänsä jonkinlaista raitasävyhallintaa matonvirkkuussa myöhemmin.

Kiitos palveluksestasi, norskiselloutbläkkispaita. Kestit melkein kymmenen konepesun kulutuksen ja melkein kymmenen kilon lihomisen ❤

Kyllästyttyäsi saksimiseen tartu rivakasti virkkuukoukkuun ja ryhdy varsinaiseen puuhaan. Kierrä kudetta kahdesti väärän etusormesi ympärille ja tee muutama ketjusilmukka. Yhdistä ne lenkiksi ja ala virkata sen ympäri ikuisesti rentoa kiinteää silmukkaa tai pylvässilmukkaa lisäten mielivaltaisesti ylimääräisiä silmukoita sopiviksikuvittelemiisi paikkoihin.  (Lähiömuija tietää lukijoidensa olevan kaikin puolin edistyksellisiä useimmissa pyrkimyksissään, joten näiden virkkaamisen alkeiden linkkaaminen on täysin turhaa.)

Jatka näin, kunnes et enää halua nähdä elämässäsi yhtään puuvillatuotetta tai kunnes mattosi on sopivan kokoinen. Edellisen räsymaton kohdalla lähiömuijan huumori loppui 70 cm halkaisijan kohdalla, tätä iisakinkirkkoa on ylevä tavoite jatkaa siitä noin tuplamittaan. Tähän upeaan tuotokseen on käytetty pelkkää kiinteää silmukkaa, koska klassisen ynkismin mukaan enemmän on enemmän. Matosta tulee siten ja täten suunnattoman paksu ja raskas, jotta se olisi mahdollisimman vaikea pestä.

Ja katso! Upea, muodoton, keskeneräinen räsyryönä likaisella eteisen lattialla!

Vielä tästäkin Taidetta tulee, eikä sinun enää koskaan tarvitse luopua reikäisistä ja noloista bändipaidoistasi. Voit tehdä niistä kamalia, mutta lähinnä omassa mielikuvituksessasi rock-uskottavia matonraiskoja vaikka koko kämppääsi, häälahjoiksi tai koko sukusi joulupaketteihin. Ja mikä parasta: sinun ei enää tarvitse sijoittaa vähiä rahojasi uusiin, ikäväntyylikkäisiin ja kierrättämättömiin mattoihin. Maailma pelastuu! Eikä yksikään maidenpaita kuole enää turhaan!

Lähiömuijan joulutervehdys

Fyysisesti täysin mahdottomia asioita:
• vain yhden sipsin syöminen
• oman kyynärpään nuoleminen
• piparkakkujen paistaminen polttamatta vähintään kahta pellillistä

Mutta koska ´tis the season olla masokisti, muutama yhdeksästä pellillisestä saattaa jopa olla palamatta. Jakamisen juhlan ja vuoden pimeimmän päivän kunniaksi valotan mm. maailmankaikkeuden kriittisimmän ihmisryhmän l. varhaisteini-ikäisten siskonlikkojen hyväksynnän ansainneen piparitaikinareseptin salat. Se on alunperin kehitelty Yhteishyvän numerosta 12/14 löytyneen sitruksisten piparkakkujen reseptin pohjalta. Ohjeessa tosin eräs ainesosista oli ”piparkakkumauste”, ja koska toisinaan hysteeriseen raaka-ainepuhtopiiperrykseen sortuvan lähiömuijan verkkaisestilaajenevaan herbaariseen tuntemukseen ei toistaiseksi lukeudu mystinen piparkakkumaustekasvi, tässä hieman tuunattuna:

Lähiömuijan mausteiset piparkakut
muutama pellillinen

Ainekset:

1,5 dl siirappia
2 dl sokeria
0,75 dl vettä
150 g voita tai margariinia
1 sitruunan raastettu kuori
1 appelsiinin raastettu kuori
1 tl (kuivattua ja jauhettua) inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1,5-2 tl neilikkaa
1,5 rkl kanelia
ripaus suolaa
ripaus miel. jauhettua mustapippuria
2 tl ruokasoodaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja vesi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää rasva, kuoriraasteet ja mausteet. Varo raastamasta hedelmien kuorten alta mukaan valkoista möhnää, se on pahaa. Anna mönjän jäähtyä huoneenlämpöiseksi, käy välillä tarkistamassa maku sormella suoraan kattilasta (vartin välein on hyvä). Jäähtymisen jälkeen yhdistä jauhot ja sooda ja sekoita maustemönjään. Ei haittaa, jos taikina jää löllöksi: se jähmettyy jääkaapissa ja leipomisvaiheessa pöllytetään lisäjauhoja. Kääri taikinaklöntti muovikelmuun ja anna maustua yön yli jääkaapissa.

Leipomispäivänä tarvitset ihmisistä ja eläimistä tyhjän keittiön, ramboliinan ja punaviinipullon (täydempänä henkiseksi tueksi, tyhjänä kaulimeksi). Lämmitä uuni 200 asteeseen (175°C, mikäli uunisi on halpa ja/tai turhan innokas) ja vähennä tarvittaessa lämpöä aina n. kolmen pellillisen jälkeen. Jauhota leivinpöytä, kauli taikina käännellen ja pöytäntarttumistaestävää jauhoa lisäillen sekä ota taikinasta mahdollisimman vähän pääkalloa muistuttavalla muotilla muotopuolia piparkakkuja. Paista uunissa kolmesta nanosekunnista 8 minuuttiin noudattaen seuraavaa kaavaa: taikina paisuu ensin sentin tai kahden paksuiseksi ja lässähtää sitten äkkiä; tässä vaiheessa on kyse sekunneista ennen kuin koko pellillinen palaa. Älä multitaskaa kun pelti on uunissa. Oikeesti.

Mikäli jokavuotisiin jouluperinteisiin laskettava flunssakausi on sopivasti karkottanut luotasi myös perinteiset lainalapset, joiden kanssa on tärkeää koristella piparkakkuja tomusokerista ja kananmunanvalkuaisesta sotketulla pikeerillä, tuotoksesi sopivat upeasti aurajuuston ja viikunahillon sekä hyvän cabernetsauvignonin kanssa mutusteltaviksi. Paitsi jos PT:ni lukee tätä, mä teen näitä vain muille jouluviemisiksi.

Vanhan satanistisen perinteen velvoittamana lähiömuija haluaa kuitenkin toivottaa molemmille lukijoilleen tämän yhden melkein onnistuneen piparkakun myötä hienoa joulua ja kauhean vuoden 2016 muuttumista pian toivottavasti paremmaksi uudeksi vuodeksi.

Helvetin hyvää joulua!

 

Tilinpäätös 2016

Hyvät ystävät, lähiömuija proudly presents: vuosi 2016.

Hirveellä vaivalla ja ennennäkemättömällä intensiteetillä intoiltuani sekä raahattuani lähiökerrostalokämppään kymmeniä kiloja erilaista multaa ja sijoitettua vähät rahani siemeniin, lannoitteisiin ja mäntysuopaan sain aikaiseksi kuvan mielettömän sadon ja lievän riippuvuuden jemeniläiseen zhug-tahnaan. Laskit oikein, kuusi kirsikkatomaattia.

Tämä oli kauhea vuosi paitsi musiikkimaailmalle Bowien ja Cohenin myötä, myös lähiömuijan kunnianhimoisille kasvatusprojekteille. Suorastaan hengästyttävän upeannäköiset vampirechilit mustanvihreine, kämmenenkokoisine lehtineen työnsivät kyllä loppujen lopuksi paljonkin palkoja, mutta ne eivät. Maistuneet. Miltään. Eivät edes paprikalta. Ääsmarketista ostetuista jalapenoista ja chileistä riivityt siemenet sen sijaan tuottivat ihan kliffasti palkoa, kunnes siirsin ne puolitoistametrisiksi kasvaneiden vampireiden tieltä parvekkeelle, jossa ne murhasi verenhimoisin kasvikauhu, tuo triaskaudelta asti lähiötä piinannut pahamaineinen luoteishelsinkiläinen mutanttikirvanperkele (Aphididae vitutus maximus). Vaikka roudasin kaikki kasvit parin päivän välein suihkuun ja suihkutin ne vielä mäntysuopaliuoksella, kasvista toiseen levinneet vihreät pikselit murhasivat lopuksi kaikki lähiömuijan vauvat. Aivan perseestä, sanoin minä ja sahasin (!) vampirechilin puuvarren katki sekä kannoin kaikki muutkin kirvansyömät chilit ja jalapenot taloyhtiön biojäteroskikseen. No mutta. Kohta on tammikuu, siis aivan kohta, ja saa alottaa koko homman alusta. Ciiiiiircle of liiiiife etc.

Kauhun vuosi 2016 opetti lähiömuijalle kuitenkin seuraavaa:
• mustat vampirechilit muuttuvat kypsyessään vihreän kautta punaisiksi
• ne eivät maistu miltään missään värivaiheessa
• tummanvihreät jalapenot muuttuvat kypsyessään punaisiksi
• ne maistuvat hyvältä kaikissa vaiheissaan, kypsässä on vaan aivan holtittomasti siemeniä
• miljoonametristen mäntyjen ja korkean kallion saartamalla länsiparvekkeella on mahdollista kasvattaa amppelikurkkuja, niitä kalliimpia
• niistä ei kannata kuvitella tekevänsä wirmyrttisiä, koska ne rosoiset avomaankurkut toimii siihen paremmin, kuoren kantsii olla paksumpi ettei wirmyrttisistä tule ällölöllöjä
• sen sijaan kurkkuja kantsii popsia suoraan puskasta koko kesän – mitä enemmän niitä napsii, sitä enemmän puska pukkaa pökälettä
• länsiparvekkeella ei sen sijaan kasvateta tilliä, avomaankurkkua, spagettikurpitsaa, koristekurpitsaa, kesäkurpitsaa, talvikurpitsaa, syyskurpitsaa, kevätkurpitsaa, mitään kurpitsaa, kirsikkatomaatteja, laventelia, mustaherukkaa, gladioluksia tahi samettikukkia ja mainitsinko jo että ei varsinkaan minkäänlaista kurpitsaa. Mikä on vähintäänkin erikoislaatuista, koska hyvin menestynyt vitunkallis amppelikurkku on kurpitsan lähisukulainen
• chili tykkää olla lasitetulla partsilla, jos se saa olla siellä ravintoketjun yläpäässä
• kirvan kosto on kauhee
• elämä on ohimenevää, joten suihki parvekekasvisi mäntysuovalla jo ennen kirvojen hyökkäystä, muista arvostaa jokaista rakastamaasi artistia raivokkaasti, käydä jokaisella keikalla vaikka oliskin tiistai eikä oikein fyrkkaa ja huomenna aikainen herätys ja ostaa jokainen levy ja tykätä niiden jokaisesta instapäivityksestä. Jonakin päivänä meidän jokaisen solunesteet imee viimeiseenkin pisaraansa karvas kuolema.

Viehättävä ehkä tavallisen hilin kanssa ristiinpölyttynyt vampire-chilinkukka. Normisti ne on violetteja ja tavalliset valkoisia, tämä oli ainakin näennäisesti kaksivärinen kuten samana vuonna menetetyn maagisen karismaattisen englantilaisneron öögat.

Wirmyrttiset

Toka oma kurkku, jee! Hän ei ole K:lla pilattu.

Koska oma kurkkusato on toistaiseksi näillä näpeillä laskettavissa, menin noin seitsemänkymmenentuhannen muun lähiömuijan ja -äijän kanssa juhannuksenjälkeisenä maanantaina Kantsun Pirsmaan ostamaan kurkkuja alle kahdella köhöllä kilo, se on halpaa se. Koko viimevuotinen wirmyrttisinto kun lähti mätkyköyhäilyn keskelle kajahtaneesta revelaatiosta, että legendaarisiin Myrttisen maitohappokäymisellä hapatettuihin valkosipulisuolakurkkuihin meni meidän kahden hengen perheessä useita satoja euroja vuodessa. Auts. Joten aattelin, että nyt kun ei ole käymistä haittaavia helteitä luvassa, laitan vuoden ensimmäiset wirmyrttiset pöhisemään. (Wir-etuliite tulee lähiö- ja postiluukun brändäämän sukunimen alkutavusta).

Reseptin yhyttäminen viime vuonna olikin sitten vähän suurempi proggis, kun nuo kallisarvoiset venäläistyyliset valkosipulisuolakurkut eivät olleetkaan kastemadon kärsivällisyydellä siunatun lähiömuijan yhytettävissä aivan äkkiyllättäin. Tikapuuhermoromahduksia aiheuttivat paitsi yllättävän helleaallon vääristämät lämpötilat, myös netistä löydettyjen ohjeiden sekaan livahtaneet typot suolan määrän kohdalla, mikä taas aiheutti kieltämättä melko viihdyttäviä yökkäyskohtauksia lähiössä, kun ekoja kurkkuja maisteltiin.

Kotikutoiset kurkut eivät onnistuessaan ole aivan yhtä suolaisia kuin aidot Myrtsärit, mikä on kliffaa ainakin verenpainemittarin mielestä. Muuten maku on aika lähellä, valkosipulin kanssa ei kylläkään kannata pihtailla. Kaiken kaikkiaan kurkkuja ostettiin viime vuonna 6-9 kg ja niistä valmistui kaiken sekoilun jälkeen ehkä 2-3 kg. Jälkimmäinen kuulostanee paljolta jääkaappiinsäilöttäväksi, mutta viimeinen kurkku koki kohtalonsa hyvissä ajoin ennen joulua. Tänä vuonna yritän kohottaa ellen kokonaismäärää ainakin onnistumisprosenttia ja saada hapatettuja myös itsekasvatettuja lähiöpartsikurkkuja, koska varhaiskeski-ikäinen kotoiluylisuorittaminen on ihanan ärsyttävää.

Muhevimmat hipsteripisteet saisi toki kasvattamalla itze myös mausteliemeen tarvittavat piparjuuret, valkosipulit, tillit ja mustaherukanlehdet, mutta jopa kurkkusatoakin epätodennäköisempiä ajoissaonnistujia ovat lähiömutsin landelavaan istutetut valkosipulit, eikä länsiparvekkeelle läpällä alennusmyynnistä ostettu mustaherukkapensas nähne syksyä kaikilta kirvoiltaan, raivokkaasta mäntysuopasuihkuttelusta tahi puolustusasemiin asennetusta laventeli- ja samettikukkapataljoonasta huolimatta. Tilli meinasi unohtua ja itää nyt pitkänä ja hontelona liian pimeällä parvekkeella, landelavoihin heitellyt tillinsiemenet lienevät hukkuneet kesäkuun alun sateisiin. Mutta onneksi lähiöelämään kuuluu tavattoman letkeä yhteys hypermarkettiin jos toiseenkin. Siis alle 10 euron shoppailun jälkeen:

Vuoden ekojen wirmyrttisten raaka-aineet: avomaankurkut, tuoreehko valkosipuli, tillipuska ja pikkutuhma piparjuuri ruokakaupasta, kirvansyömät ja siten mäntysuovantuoksuiset mustaherukanlehdet partsin puskasta.

Vailla tätä huojuvampia aasinsiltoja paljastan täten lähiömuijan himotuimman salaisuuden, wirmyrttiskurkkujen valmistusmysteerin yksityiskohdat. Ootko valmis?

 

WIRMYRTTISET
eli lähiömuijan venäläistyyliset, maitohappokäymisellä hapatetut valkosipulisuolakurkut

Tarvitset:
– isohkon kannellisen astian tai ämpärin (tai useita pienempiä)
(- ison kulhon, jossa pestyt kurkut hengaavat hetken – tää ei oo pakollinen mutta voi helpottaa elämää vähän)
– 3 l vettä
– 1,5 dl jodioitua merisuolaa
– 2-3 kg tuoreita, kiinteitä avomaankurkkuja
– ison puntin tilliä, esim kruunu-
– 50 gr piparjuurta
– 10-12 valkosipulinkynttä / iso kokonainen normivalkosipuli
– 1-2 litraa mustaherukanlehtiä
– kesän
– ämpärin verran tilaa jääkaappiin tai kylmäkellariin
– 1-2 tuntia aikaa ja 8-10 viikon pituisen pinnan

Jos sinulla ei ole viileää kellaria, tarkista sääpalvelusta tai sammakkoprofessorilta, ettei suomalaisittain epäluonteenomainen helleaalto ole tulossa vaivoiksesi. Osta 2-3 kg halpoja ja hyviä avomaankurkkuja tai aloita niiden kasvattaminen huonolla menestyksellä kolme kuukautta liian aikaisin. Kurkkujen täytyy olla kiinteitä ja niiden kuorten täytyy olla ehjät. Usko pois. Ehjät. Ne voivat olla multaisia, koska joudut joka tapauksessa jynssäämään niitä raivokkaasti.

Aloita kiehauttamalla 3 litraa vettä isossa kattilassa ja lisäämällä sinne 1,5 dl suolaa. Sulata suola kiehuvaan veteen sekoittamalla ja nosta vesikattila jäähtymään. Suolaliemi käytetään vasta kädenlämpöisenä, joten tässä vaiheessa on hyvää aikaa puunata koko keittiö.

Pese tiskiaineella, kuumalla vedellä (ja mikäli olet kaltaisittani hieman hysteriaantaipuvainen, myös desinfiointiaineella, esim viininvalmistuksessa käytettävällä) tiskiallas, kaikki tähän hässäkkään suunnittelemasi astiat ja varsinkin se kannellinen astia, kahdesti. Kutsuttakoon häntä jatkossa tuttavallisesti vain ämpäriksi. Mihinkään ei saa jäädä pesuainejäämiä, joten huuhdo pinnat ja astiat huolellisesti. Ihan oikeesti. Tiskiainejämät estävät käymisen. Viihdearvoltaan vastustamaton uunissadesinfiointi ei tule kysymykseen muiden kuin lasiastioiden kohdalla. Jos et usko, kokeile: a splendid time is guaranteed for all, kuten The Beatles hran vuonna 1967 loihe lausumaan.

Jynssää kurkut kylmässä vedessä esimerkiksi uudella tiskiharjalla tai todella puhtaalla juuresharjalla putskliiniksi ja laita puhtaaseen kulhoon odottamaan. Kuori valkosipulinkynnet ja lohkaise suurimmat puoliksi. Jos valkosipulin määrä epäilyttää, tuplaa se. Kuori ja pilko piparjuuri ja huuhdo tilli. Jynssää mustaherukanlehdet tarvittaessa myös juuresharjalla ylimääräisistä sieluista tai vähintään huuhdo niistä suurimmat mäntysuovat ja kehäykköset.

Lado ämpärinpohjalle kerros mustaherukanlehtiä, valkosipulia, piparjuurta ja tilliä ja kerros kurkkuja. Älä lado kurkkuja päällekkäin, vaan peitä kurkkukerros aina uudella herukanlehti-valkosibali-piparjuuri-tillikerroksella. Kurkut eivät saa koskea toisiaan, joten tetristaidot pääsevät nyt keskistagelle. Itse diggailen herukanlehtien uusiseelantilaista sauvignonblancia muistuttavaa aromimaailmaa, joten tein lehtiin pienet repeämät ennen ämpäröintiä kuvitellen sen vapauttavan niistä jotenkin enemmän aromeja liemeen, tiedä sitten hänestä. Jokin valveutunut kansalainen saattaisi myös käyttää enemmän lehtiä. Tiedä hänestäkään.

Kurkut siellä, missä magia tapahtuu ja muita ontuvia anglisismeja.

Kun ämpäriin ei mahdu enää kurkkuja ja kattilan suolaliemi aikaa sitten jäähtynyt kädenlämpöiseksi, tai ellei vieläkään ole ja hermosi ovat menneet, jäähdytä liemi upottamalla kattila kylmään vesihauteeseen ja sekoittele jalkaa naputtaen ja äänekkäästi huokaillen, ja sitten asiaan: kaada kädenlämpöinen suolaliemi ämpäriin siten, että päällimmäisetkin kurkut peittyvät. Jos kurkut alkavat kellua, voit laittaa ämpäriin painoksi snadin puhtaan lautasen. Älä sulje kantta kokonaan ja laita ämpäri lattianrajaan, jossa on teoriassa viileämpää. Kantsii laittaa ämpärin alle iso lautanen, rätti tai kotivakuutus.

Anna kurkkujen käydä huoneenlämmössä 3-5 päivää. Liemi saattaa vähän kuohua, vaahdon voi kaapia pois. Vaahtomaista hiivaa voi ilmaantua liemeen myöhemminkin, se on kuulemma ihan semi-OK. Itse kaavin sen pois ja luulen sitä homeeksi, mutta sitä se harvemmin on. Vahdi ämpäriä kuitenkin henkesi kaupalla äläkä harrasta mitään pariin päivään, koska jos se kuitenkin on hometta, kurkut ovat pilalla.

Oksennus. Tai sitten kolme päivää käyneitä kurkkuja, tästä jääkaappiin. Örf.

Kun et kertakaikkiaan enää kestä, kaavi käymisvaahto pinnalta ja siirrä kurkut jääkaappiin 8-10 viikoksi. Tässä vaiheessa voit teoriassa siirtää niitä liemineen pienempiin, puhtaisiin astioihin, mutta jokainen astian avaaminen ja vaihtaminen avaa uusia mikrobimahdollisuuksia liemen pilaantumiselle. Kun et kuitenkaan malta olla rähmimättä kurkkujasi etukäteen, pilaantuneen tunnistaa sen pehmeydestä ja hajoamisesta muka-vaivihkaiseen pihtiotteeseen. Muutamassa päivässä kurkkujen väri muuttuu vihreästä rusehtavanvihreäksi, mikä on öklöä mutta oikein.

Mikäli tähdet olivat oikeassa asennossa, saat alkusyksystä jo ensimmäiset kotikutoiset venäläistyyliset valkosipulisuolakurkut leipäsi päälle, krapulasi sivuun tai smetana-hunajasi alle. Siirrä kurkkuja puhtailla pihdeillä isosta kannellisesta astiasta pienempään, josta niitä on helpompi ahmia. Toista infernaalinen suolaliemisotku ja sekoilu parin viikon välein kesäkuusta lokakuulle, mikäli mielit syödä kurkkuja seuraavaan satokauteen saakka, ja mikäli omistat ylimääräisen jääkaapin tai keskisuuren kylmäkellarin.

Eläköön se pieni ero

Tää on chili.

Tää on aivan eri asia.

Siis mä olin niin väärässä. Väitin edellisessä ränttäyksessäni, että jalapeñon ja chilin kukat on identtisiä, ja näähän on kuin yö ja päivä, ainakin näin kesäpäivänseisauksen hujakoilla. Chilinkukka aukee ehkä vähän enemmän näköjään ja jaliksenkukka on snadisti kellomaisempi. Ainakin päättelisin täten näin kolmen (3) jalapeñonkukan valtavan kattavalla kokemuspohjalla. Jälkimmäisissä vaikuttaisi olevan kuusi terälehteä, kun taas chilinkukissa useimmiten viisi, tosin yhdestä löytyi kuusikin. Ota näistä nyt sitten selvää.

Mä oon kasvatellut näitä joskus ennenkin, mutta motivaatio on lopahtanut aina jossain kohtaa ja taimet päässeet yleensä kuivahtamaan. Ehkä mulla on ollut jotain muutakin tekemistä. Joskus kersahkona Kalliossa sain kasvatettua aurinkoisella ikkunalaudalla useita paprikoita, huolimatta siitä että olin nuori ja innokas ja että hevikaraokeen oli kotoa (katko)kävelymatka. Viime aikoina armas verottaja taannoisine miinus yhdeksän tonnin rakkauskirjeineen on pitänyt huolen siitä, ettei lähiöstä ole tarvinnut duunin ohella lähteä mihinkään, joten pakkohan on parin vuoden ajan ollut keksiä itselleen jotain tekemistä lähiöseiniensä sisällä. Mutta en valita, tässä rehuvillityksessä on kyllä jotain ihan suunnattoman tyydyttävää, etenkin tähän aikaan vuodesta, kun puolen vuoden sumuttelusta ja katinkarkotuksesta alkaa olla jotain näkyvää tulosta.

Tsiigatkaa! Minihilejä! Lähiöparkkipaikka! Jes!

Nyt oon yrittänyt välttää vanhoja mokia, kastella pikkutaimia vain suihkuttelemalla, pitää isompien kasvien mullan kosteana etenkin kukkimisen aiheuttaman rännin aikana, ja toisaalta välttää juurien hukuttamista liian innokkaan kastelemisen kautta. Helppohan se on toki noita vahtia, kun on edellämainitusta syystä paljon aikaa olla himassa. Noin isoja mätkyjä ei muuten saa edes tässä maassa aikaiseksi kuin vuosien pöljän mätkykierteen kulminoitumana, kyllä kannattaa meinaan tehdä kahta tai kolmea duunia ja jättää toiminimen ennakkoverojen maksaminen aina sinne seuraavan vuoden puolelle. Olin nuori, tarvitsin kokemuksia. Ja nytpä laskujen eräännyttyä niitä täällä lähiössä piisaakin. Jaan ne kernaasti kaikessa jännittävyydessään kanssasi. Enjoy!

Juhannushhilit

Onneksi jalapeñonkukka ei vielä tiedä, että se on väärin pölytetty.

Juhannuksena en päässyt hiplaamaan rehujani juuri ollenkaan, koska oli harjoitettava raivokasta viihdyntää ja perusteltava Toistojono-nimisiä bändejä aamuviiteen asti pelimanniystävien kanssa toisessa lähiössä. Siksi olikin suuri ilkamoinnin aihe löytää pari kauankaivattua kukkaa myös jalapeñosta. Tossa vieressä on kolme punaista chiliä, pari Vampire-merkkistä mustaa hevihiliä ja yksi paprika, ja toistaiseksi vasta chilit on kukkineet ja tehneet jopa muutaman kapoisen kepakonkin. Koska kerrostalokeittiössä ei onneksi (tänä vuonna) ole näkynyt paljoa pölyttäjäkandidaattielukoita, keinosiemennyshommat hoituvat pienellä pensselillä. Pölytin jalapeñon varmuuden vuoksi vahingossa viereisen chilin siitepölyllä, joten jos tästä jotain tulee, tuskin ainakaan niitä samoja kaupan jalapeñoja, joista siemenet talvella riivin. No, jäämme jännityksellä odottamaan, minkälainen kauhumutantti tohon ilmestyy, jos mikään.

Hili!

Tarkoitus oli siis pölytellä chilit samanrotuisten chilinkukkien kesken jne, mutta koska ainakin noi omat kaikki paprikansukuiset tekee valkoisia samanlaisia kukkia, ne menee helposti sekasin. No, ei muuta kuin spandexit takas jalkaan ja eteenpäin, sano Diisnaideri. Kaikki chilit, jalapeñot ja paprikat oon kasvattanut siemenestä, ja muut ihan lähiöääsmarketin vihannestiskistä löytyneiden aikuisten yksilöiden sisältä löytyneistä sellaisista, paitsi Vampiret ostin sikahinnalla nettisiemenkaupasta.

Minipaprika talvella. Kissan mielestä helvetin herkullinen. Pilleistä ja muovipussista väsätyllä epätoivoisella suoja-aitayritelmällä ei minkäänlaista vaikutusta taimen elinkaaren pituuteen tai dramatiikkaan.

Laitoin siemenet turve- tai taimimultaan, jotta multa ei olisi liian stydiä alkuvaiheessa, tykkäävät itämisvaiheessa vähän laimeammasta kasvualustasta. Ruukun pohjalle laitoin salaojaksi kiviä ja niiden alle suodatinpussin, koska stemut olivat snadeja ja niiden päälle on inhottava astua paljaalla jalalla, kun ne on päätyneet ruukunpohjareiästä kissan ja/tai leväperäisen taloudenhoidon jäljiltä lattialle. Kivikerroksen päälle laitoin mustaa multaa, jotta tarpeeksi pitkiksi kasvaneilla teinijuurilla olisi jo enemmän ravinteita, ja lisäsin mustaa multaa myös ruukun pinnalle, jahka taimet oli reilun 10 cm pituisia.

Vampiret vauvana. Kaikki muut chilit ja paprikat iti nopeasti, mutta näillä kesti viikkotolkulla. Lehdet ja varret on tummempia kuin tavisversioissa ja paikoin liiloja. Metal!

Jotkut kattien keväthimoilta säilyneet yksilöt siirsin isompiin ruukkuihin ja lisäsin samalla mustaa multaa, ja aloitin niihin aikoihin myös aika innokkaan lannottamisen puutarhakaupasta hommatulla veteen lisättävällä hyötykasvilannotteella, joka on kai tarkoitettu enemmän tomaateille ja kurkuille, mut onko se nyt niin nuukaa. Nämäkin diggasivat. Jopa niin paljon, ettei Vampiret mahdu enää mihinkään:

Jumalaton puska! Mutta missä kukat?

Chilejä ja paprikoita pitää myös pätkiä, jos ne venyy liian pitkiksi ja honteloiksi. Se tuntuu vähän pahalta, kun pitää mestata omat vauvansa, mutta nämä kaikki kasvatti muutamassa päivässä pätkäistyn latvan paikalle kaksi vahvaa vartta ja alkoi puskea uusia lehtiä myös vanhoista lehtihangoista, siis vaffa suositus. Kukkimisen alkamisen jälkeen en enää uskaltanut katkoa, mutta sitä ennen tarvittaessa sakset välähteli pahaenteisesti lähiömuijan keittiössä, tosin vain kuikeloimpien yksilöiden kohdalla. Kasvi tuuhettuu ja vahvistuu ja monet alkoi myös kukkia aika pian. Paitsi vampiret.

Draculachilit antaa odotuttaa itseään siis tässäkin kehitysvaiheessa, koska ovat ainoita, jotka eivät näytä mitään merkkiä kukkimisesta. Ruukussa on kolme tainta ja pienemmässä ruukussa vielä yksi, yhdessäkään ei edes nupunalkuja. Oon lopettanut välillä lannoittamisen, koska pöheikön koko lähtee aivan käsistä, ja sitten aloittanut uudestaan testi- ja leikkimielellä. Chilinkasvattajakeskustelupalstoilta opittuna tiedän lähinnä sen, etten mene enää chilinkasvattajakeskustelupalstoille, koska lannotekemiahifistely menee yli hilseen ja masentaa kaltaistani herkkää lähiömuijaa. Vampirepuska kasvoi niin suureksi, että se varjostaa muita chilejä ja se piti siirtää pois ikkunalaudalta, eikä sille tunnu löytyvän hyvää ja valoisaa paikkaa. Täytynee hommata sille isompi kämppä.

 

 

En mä muuten

…mutta kaverit pakotti. Ne nauraa mun lähiömuijapostauksilleni Facebookissa, voi olisipa se olematta tahatonta. Joka tapiksessa täältä voi halutessaan tirkistellä mediaseksikästä elämääni pääkaupunkiseudun törkyhintaisessa länsilähiössä, kun puran kerrostalokolmiosta käsin pihakaipuutani haparoivaan viherpeukalointiin ja vaihtelevan heviin marttailuun.

Tänä vuonna kasvatuskuume äityi niin pahaksi, että aloitin idättämissekoamiseni jo tammikuussa. Niistä on hengissä oikeastaan lähinnä ne basilikat ja chilit, jotka säästyivät kahden murhanhimoisen kissan kevätriehaannuksilta, ja ehkä pari kurkuntainta. Viime vuonna ostin kymmenisen kiloa avomaankurkkuja kaupasta ja yritin yhyttää Myrttisten valkosipulisuolakurkkujen kaltaista (venäläisten) maitohappokäytettyjen kurkkujen kokemusta, se meni monen surkean epäonnistumisen jälkeen loppujen lopuksi niin semi-ookoosti, että ajattelin vetää tän tänä vuonna yhteentoista ja kasvattaa osan kurkuista itze. Ilman kasvihuonetta tai pihaa se on tietty vähän epäluonteenomaisen optimistista, mutta ilokseni lähiöluukussa on kaksi länsiparveketta, jaa miksi, koska 70-luku ja arkkitehtooninen kreiseys.

Alimman kuvan raparperimehu on tehty appiukon roudaamasta kepukkasadosta lähiömuijan lähiömutsin lahjoittamalla kasarimehumaijalla, ja sen resepti on seuraava:

• aivan saatanasti raparperia pestynä ja paloiteltuna mehumaijan ylimpään kerrokseen
• peukalollinen tai kaksi kuorittua ja lohkottua inkivääriä
• sokeria vain vähän jokaisen raparperi-”kerroksen” väliin
• (1-2 sitruunan mehut, kuoriraaste ja hedelmälihat)

Laita mehumaijan alimpaan kattilakerrokseen vettä. Paljon. Muuten maijasi pohja palaa puhki ja uutta et saa, ainakaan Hackmanin. Pilko raparperit ja muut rehut maijan ylimpään kerrokseen ja laita levy päälle, aika kovalla saa olla koko ajan. Ehkä se kutosella paahtaminen saattaa liittyä siihen pohjan puhkipalamiseen jos vettä ei oo tarpeeksi, mene ja tiedä. Laita kuitenkin. Mehu irtoaa höyryttämällä kunnolla vain korkeissa lämpötiloissa. Muista sulkea letku kiristyshässäkällä ja nostaa letkun suu ylöspäin (esim kiristimestä kiinni maijankahvaan).

Siivoa kalenterisi seuraavan kahden tunnin ajalta, koska sen aikaa peset ja steriloit pulloja jne. Älä unohda lasipulloja uuniin, jos niissä on kiinteät korkit, ettei käy kuten noille Ikean pulloille eilen. No onhan noi persoonalliset tietty.

Jos et tiiä, mikä on mehumaija, niin tää se nyt on. Vesi laitetaan tohon pohjaan, rehupötkäleet ylimpään osaan, mehu ilmaantuu keskiosaan.

Vahtaa maijan keskiosaa, johon mehu maagisesti ilmestyy, ettei se täyty liikaa ja tulvi. Kun mehua on tarpeeksi, päästä sitä maijan letkusta steriloituun pulloon. Ole varovainen! Mehu on törkeen kuumaa. Raparperimuhjusta voi tiristää mehua n. parin tunnin verran, sitten alkaa jo möhnän disintegroituminen ja mehun mönjääntyminen.

Sitä itseään.

Rohkeimmat ja köyhimmät meistä keittävät vielä jäljellejääneet muhjut hillosokerin ja kanelitangon kanssa nimettömäksi kauhuksi, jota voi työntää vaikka tuorepuuron sekaan, jos uskaltaa. Suosittelen kuitenkin raparperisilpusta osan keittämistä ihan tuoreena hillokkeeksi, koska se maistuu paremmalta ja kuvottaa vähemmän. Koska mehunkeittäminen on kivaa ja vilpoisaa hommaa, kantsii tuplata mahdollisuudet ja hikoilla vielä pikkukattilan kanssa, johon siis työnnät raparperinpalasia, pikkulorauksen vettä, pilkottua inkivääriä ja pari kanelitankoa ja levy päälle. Lisää hillosokeria oman fiiliksen mukaan (itse laitoin pari desiä raparperilitraa kohden, koska en tykkää liian makeasta ja olen laihduttanut viimeiset 27 vuotta) höyryävään seokseen ja keitä 15-20 minuuttia. Jäähdytä snadisti, poista kanelitangot, steriloi pari lasipurkkia uunissa, älä unohda niitäkään sinne, äläkä varsinkaan niiden kansia (jotka voi vaikka dipata mieluummin kiehuvaan veteen, fetapurkkien kansista sulava maali on ikävää uunille ja varmaan vähän lähiön nisäkkäillekin), täytä purkit hillokkeella, älä polta itseäsi tai kissaasi.

Astioiden sterilointi on paitsi hulvattoman hauskaa myös kannattavaa, koska mitä vähemmän säilöntäastioissa on bakteereja, sitä pidempään mehut ja hillot säilyvät. Mahdollista aviomiestä ei lasketa bakteeriksi vaan normaaliksi raparperimehun kulumaksi.

Sulje lopuksi korkit lämpimistä mehu- ja hilloastioista ja jätä jäähtymään, siirrä kylmään vaikka seuraavana aamuna ennen kuin myöhästyt töistä. Toista kesäkuun alusta syyskuulle viikoittain lähikauppasi ja -mmäistesi raparperisadosta riippuen, mikäli sullakin on mehua litratolkulla juovia perheenjäseniä.

Niin ja se oksaalihappo. Raparperissa on sitä paitsi lehdissä myös vähän lehtiruodeissa, ja se sitoo kropasta kalsiumia, joten munuais- ja sappikiviongelmaiset: tiedostakaa (lähde). Mm. osteoporoosin ja maailmanlopun alituisessa pelossa olenkin tästä inspiroituneena perustellut tällä pari ylimääräistä juustosiivua näinä sesonkeina, ehkä tätä voi hyvin lavein ja epätieteellisin perusteluin käyttää myös hyväksi jäätelönsyöntitekosyyksi. Ehkä ei.