Wirmyrttiset

Toka oma kurkku, jee! Hän ei ole K:lla pilattu.

Koska oma kurkkusato on toistaiseksi näillä näpeillä laskettavissa, menin noin seitsemänkymmenentuhannen muun lähiömuijan ja -äijän kanssa juhannuksenjälkeisenä maanantaina Kantsun Pirsmaan ostamaan kurkkuja alle kahdella köhöllä kilo, se on halpaa se. Koko viimevuotinen wirmyrttisinto kun lähti mätkyköyhäilyn keskelle kajahtaneesta revelaatiosta, että legendaarisiin Myrttisen maitohappokäymisellä hapatettuihin valkosipulisuolakurkkuihin meni meidän kahden hengen perheessä useita satoja euroja vuodessa. Auts. Joten aattelin, että nyt kun ei ole käymistä haittaavia helteitä luvassa, laitan vuoden ensimmäiset wirmyrttiset pöhisemään. (Wir-etuliite tulee lähiö- ja postiluukun brändäämän sukunimen alkutavusta).

Reseptin yhyttäminen viime vuonna olikin sitten vähän suurempi proggis, kun nuo kallisarvoiset venäläistyyliset valkosipulisuolakurkut eivät olleetkaan kastemadon kärsivällisyydellä siunatun lähiömuijan yhytettävissä aivan äkkiyllättäin. Tikapuuhermoromahduksia aiheuttivat paitsi yllättävän helleaallon vääristämät lämpötilat, myös netistä löydettyjen ohjeiden sekaan livahtaneet typot suolan määrän kohdalla, mikä taas aiheutti kieltämättä melko viihdyttäviä yökkäyskohtauksia lähiössä, kun ekoja kurkkuja maisteltiin.

Kotikutoiset kurkut eivät onnistuessaan ole aivan yhtä suolaisia kuin aidot Myrtsärit, mikä on kliffaa ainakin verenpainemittarin mielestä. Muuten maku on aika lähellä, valkosipulin kanssa ei kylläkään kannata pihtailla. Kaiken kaikkiaan kurkkuja ostettiin viime vuonna 6-9 kg ja niistä valmistui kaiken sekoilun jälkeen ehkä 2-3 kg. Jälkimmäinen kuulostanee paljolta jääkaappiinsäilöttäväksi, mutta viimeinen kurkku koki kohtalonsa hyvissä ajoin ennen joulua. Tänä vuonna yritän kohottaa ellen kokonaismäärää ainakin onnistumisprosenttia ja saada hapatettuja myös itsekasvatettuja lähiöpartsikurkkuja, koska varhaiskeski-ikäinen kotoiluylisuorittaminen on ihanan ärsyttävää.

Muhevimmat hipsteripisteet saisi toki kasvattamalla itze myös mausteliemeen tarvittavat piparjuuret, valkosipulit, tillit ja mustaherukanlehdet, mutta jopa kurkkusatoakin epätodennäköisempiä ajoissaonnistujia ovat lähiömutsin landelavaan istutetut valkosipulit, eikä länsiparvekkeelle läpällä alennusmyynnistä ostettu mustaherukkapensas nähne syksyä kaikilta kirvoiltaan, raivokkaasta mäntysuopasuihkuttelusta tahi puolustusasemiin asennetusta laventeli- ja samettikukkapataljoonasta huolimatta. Tilli meinasi unohtua ja itää nyt pitkänä ja hontelona liian pimeällä parvekkeella, landelavoihin heitellyt tillinsiemenet lienevät hukkuneet kesäkuun alun sateisiin. Mutta onneksi lähiöelämään kuuluu tavattoman letkeä yhteys hypermarkettiin jos toiseenkin. Siis alle 10 euron shoppailun jälkeen:

Vuoden ekojen wirmyrttisten raaka-aineet: avomaankurkut, tuoreehko valkosipuli, tillipuska ja pikkutuhma piparjuuri ruokakaupasta, kirvansyömät ja siten mäntysuovantuoksuiset mustaherukanlehdet partsin puskasta.

Vailla tätä huojuvampia aasinsiltoja paljastan täten lähiömuijan himotuimman salaisuuden, wirmyrttiskurkkujen valmistusmysteerin yksityiskohdat. Ootko valmis?

 

WIRMYRTTISET
eli lähiömuijan venäläistyyliset, maitohappokäymisellä hapatetut valkosipulisuolakurkut

Tarvitset:
– isohkon kannellisen astian tai ämpärin (tai useita pienempiä)
(- ison kulhon, jossa pestyt kurkut hengaavat hetken – tää ei oo pakollinen mutta voi helpottaa elämää vähän)
– 3 l vettä
– 1,5 dl jodioitua merisuolaa
– 2-3 kg tuoreita, kiinteitä avomaankurkkuja
– ison puntin tilliä, esim kruunu-
– 50 gr piparjuurta
– 10-12 valkosipulinkynttä / iso kokonainen normivalkosipuli
– 1-2 litraa mustaherukanlehtiä
– kesän
– ämpärin verran tilaa jääkaappiin tai kylmäkellariin
– 1-2 tuntia aikaa ja 8-10 viikon pituisen pinnan

Jos sinulla ei ole viileää kellaria, tarkista sääpalvelusta tai sammakkoprofessorilta, ettei suomalaisittain epäluonteenomainen helleaalto ole tulossa vaivoiksesi. Osta 2-3 kg halpoja ja hyviä avomaankurkkuja tai aloita niiden kasvattaminen huonolla menestyksellä kolme kuukautta liian aikaisin. Kurkkujen täytyy olla kiinteitä ja niiden kuorten täytyy olla ehjät. Usko pois. Ehjät. Ne voivat olla multaisia, koska joudut joka tapauksessa jynssäämään niitä raivokkaasti.

Aloita kiehauttamalla 3 litraa vettä isossa kattilassa ja lisäämällä sinne 1,5 dl suolaa. Sulata suola kiehuvaan veteen sekoittamalla ja nosta vesikattila jäähtymään. Suolaliemi käytetään vasta kädenlämpöisenä, joten tässä vaiheessa on hyvää aikaa puunata koko keittiö.

Pese tiskiaineella, kuumalla vedellä (ja mikäli olet kaltaisittani hieman hysteriaantaipuvainen, myös desinfiointiaineella, esim viininvalmistuksessa käytettävällä) tiskiallas, kaikki tähän hässäkkään suunnittelemasi astiat ja varsinkin se kannellinen astia, kahdesti. Kutsuttakoon häntä jatkossa tuttavallisesti vain ämpäriksi. Mihinkään ei saa jäädä pesuainejäämiä, joten huuhdo pinnat ja astiat huolellisesti. Ihan oikeesti. Tiskiainejämät estävät käymisen. Viihdearvoltaan vastustamaton uunissadesinfiointi ei tule kysymykseen muiden kuin lasiastioiden kohdalla. Jos et usko, kokeile: a splendid time is guaranteed for all, kuten The Beatles hran vuonna 1967 loihe lausumaan.

Jynssää kurkut kylmässä vedessä esimerkiksi uudella tiskiharjalla tai todella puhtaalla juuresharjalla putskliiniksi ja laita puhtaaseen kulhoon odottamaan. Kuori valkosipulinkynnet ja lohkaise suurimmat puoliksi. Jos valkosipulin määrä epäilyttää, tuplaa se. Kuori ja pilko piparjuuri ja huuhdo tilli. Jynssää mustaherukanlehdet tarvittaessa myös juuresharjalla ylimääräisistä sieluista tai vähintään huuhdo niistä suurimmat mäntysuovat ja kehäykköset.

Lado ämpärinpohjalle kerros mustaherukanlehtiä, valkosipulia, piparjuurta ja tilliä ja kerros kurkkuja. Älä lado kurkkuja päällekkäin, vaan peitä kurkkukerros aina uudella herukanlehti-valkosibali-piparjuuri-tillikerroksella. Kurkut eivät saa koskea toisiaan, joten tetristaidot pääsevät nyt keskistagelle. Itse diggailen herukanlehtien uusiseelantilaista sauvignonblancia muistuttavaa aromimaailmaa, joten tein lehtiin pienet repeämät ennen ämpäröintiä kuvitellen sen vapauttavan niistä jotenkin enemmän aromeja liemeen, tiedä sitten hänestä. Jokin valveutunut kansalainen saattaisi myös käyttää enemmän lehtiä. Tiedä hänestäkään.

Kurkut siellä, missä magia tapahtuu ja muita ontuvia anglisismeja.

Kun ämpäriin ei mahdu enää kurkkuja ja kattilan suolaliemi aikaa sitten jäähtynyt kädenlämpöiseksi, tai ellei vieläkään ole ja hermosi ovat menneet, jäähdytä liemi upottamalla kattila kylmään vesihauteeseen ja sekoittele jalkaa naputtaen ja äänekkäästi huokaillen, ja sitten asiaan: kaada kädenlämpöinen suolaliemi ämpäriin siten, että päällimmäisetkin kurkut peittyvät. Jos kurkut alkavat kellua, voit laittaa ämpäriin painoksi snadin puhtaan lautasen. Älä sulje kantta kokonaan ja laita ämpäri lattianrajaan, jossa on teoriassa viileämpää. Kantsii laittaa ämpärin alle iso lautanen, rätti tai kotivakuutus.

Anna kurkkujen käydä huoneenlämmössä 3-5 päivää. Liemi saattaa vähän kuohua, vaahdon voi kaapia pois. Vaahtomaista hiivaa voi ilmaantua liemeen myöhemminkin, se on kuulemma ihan semi-OK. Itse kaavin sen pois ja luulen sitä homeeksi, mutta sitä se harvemmin on. Vahdi ämpäriä kuitenkin henkesi kaupalla äläkä harrasta mitään pariin päivään, koska jos se kuitenkin on hometta, kurkut ovat pilalla.

Oksennus. Tai sitten kolme päivää käyneitä kurkkuja, tästä jääkaappiin. Örf.

Kun et kertakaikkiaan enää kestä, kaavi käymisvaahto pinnalta ja siirrä kurkut jääkaappiin 8-10 viikoksi. Tässä vaiheessa voit teoriassa siirtää niitä liemineen pienempiin, puhtaisiin astioihin, mutta jokainen astian avaaminen ja vaihtaminen avaa uusia mikrobimahdollisuuksia liemen pilaantumiselle. Kun et kuitenkaan malta olla rähmimättä kurkkujasi etukäteen, pilaantuneen tunnistaa sen pehmeydestä ja hajoamisesta muka-vaivihkaiseen pihtiotteeseen. Muutamassa päivässä kurkkujen väri muuttuu vihreästä rusehtavanvihreäksi, mikä on öklöä mutta oikein.

Mikäli tähdet olivat oikeassa asennossa, saat alkusyksystä jo ensimmäiset kotikutoiset venäläistyyliset valkosipulisuolakurkut leipäsi päälle, krapulasi sivuun tai smetana-hunajasi alle. Siirrä kurkkuja puhtailla pihdeillä isosta kannellisesta astiasta pienempään, josta niitä on helpompi ahmia. Toista infernaalinen suolaliemisotku ja sekoilu parin viikon välein kesäkuusta lokakuulle, mikäli mielit syödä kurkkuja seuraavaan satokauteen saakka, ja mikäli omistat ylimääräisen jääkaapin tai keskisuuren kylmäkellarin.

En mä muuten

…mutta kaverit pakotti. Ne nauraa mun lähiömuijapostauksilleni Facebookissa, voi olisipa se olematta tahatonta. Joka tapiksessa täältä voi halutessaan tirkistellä mediaseksikästä elämääni pääkaupunkiseudun törkyhintaisessa länsilähiössä, kun puran kerrostalokolmiosta käsin pihakaipuutani haparoivaan viherpeukalointiin ja vaihtelevan heviin marttailuun.

Tänä vuonna kasvatuskuume äityi niin pahaksi, että aloitin idättämissekoamiseni jo tammikuussa. Niistä on hengissä oikeastaan lähinnä ne basilikat ja chilit, jotka säästyivät kahden murhanhimoisen kissan kevätriehaannuksilta, ja ehkä pari kurkuntainta. Viime vuonna ostin kymmenisen kiloa avomaankurkkuja kaupasta ja yritin yhyttää Myrttisten valkosipulisuolakurkkujen kaltaista (venäläisten) maitohappokäytettyjen kurkkujen kokemusta, se meni monen surkean epäonnistumisen jälkeen loppujen lopuksi niin semi-ookoosti, että ajattelin vetää tän tänä vuonna yhteentoista ja kasvattaa osan kurkuista itze. Ilman kasvihuonetta tai pihaa se on tietty vähän epäluonteenomaisen optimistista, mutta ilokseni lähiöluukussa on kaksi länsiparveketta, jaa miksi, koska 70-luku ja arkkitehtooninen kreiseys.

Alimman kuvan raparperimehu on tehty appiukon roudaamasta kepukkasadosta lähiömuijan lähiömutsin lahjoittamalla kasarimehumaijalla, ja sen resepti on seuraava:

• aivan saatanasti raparperia pestynä ja paloiteltuna mehumaijan ylimpään kerrokseen
• peukalollinen tai kaksi kuorittua ja lohkottua inkivääriä
• sokeria vain vähän jokaisen raparperi-”kerroksen” väliin
• (1-2 sitruunan mehut, kuoriraaste ja hedelmälihat)

Laita mehumaijan alimpaan kattilakerrokseen vettä. Paljon. Muuten maijasi pohja palaa puhki ja uutta et saa, ainakaan Hackmanin. Pilko raparperit ja muut rehut maijan ylimpään kerrokseen ja laita levy päälle, aika kovalla saa olla koko ajan. Ehkä se kutosella paahtaminen saattaa liittyä siihen pohjan puhkipalamiseen jos vettä ei oo tarpeeksi, mene ja tiedä. Laita kuitenkin. Mehu irtoaa höyryttämällä kunnolla vain korkeissa lämpötiloissa. Muista sulkea letku kiristyshässäkällä ja nostaa letkun suu ylöspäin (esim kiristimestä kiinni maijankahvaan).

Siivoa kalenterisi seuraavan kahden tunnin ajalta, koska sen aikaa peset ja steriloit pulloja jne. Älä unohda lasipulloja uuniin, jos niissä on kiinteät korkit, ettei käy kuten noille Ikean pulloille eilen. No onhan noi persoonalliset tietty.

Jos et tiiä, mikä on mehumaija, niin tää se nyt on. Vesi laitetaan tohon pohjaan, rehupötkäleet ylimpään osaan, mehu ilmaantuu keskiosaan.

Vahtaa maijan keskiosaa, johon mehu maagisesti ilmestyy, ettei se täyty liikaa ja tulvi. Kun mehua on tarpeeksi, päästä sitä maijan letkusta steriloituun pulloon. Ole varovainen! Mehu on törkeen kuumaa. Raparperimuhjusta voi tiristää mehua n. parin tunnin verran, sitten alkaa jo möhnän disintegroituminen ja mehun mönjääntyminen.

Sitä itseään.

Rohkeimmat ja köyhimmät meistä keittävät vielä jäljellejääneet muhjut hillosokerin ja kanelitangon kanssa nimettömäksi kauhuksi, jota voi työntää vaikka tuorepuuron sekaan, jos uskaltaa. Suosittelen kuitenkin raparperisilpusta osan keittämistä ihan tuoreena hillokkeeksi, koska se maistuu paremmalta ja kuvottaa vähemmän. Koska mehunkeittäminen on kivaa ja vilpoisaa hommaa, kantsii tuplata mahdollisuudet ja hikoilla vielä pikkukattilan kanssa, johon siis työnnät raparperinpalasia, pikkulorauksen vettä, pilkottua inkivääriä ja pari kanelitankoa ja levy päälle. Lisää hillosokeria oman fiiliksen mukaan (itse laitoin pari desiä raparperilitraa kohden, koska en tykkää liian makeasta ja olen laihduttanut viimeiset 27 vuotta) höyryävään seokseen ja keitä 15-20 minuuttia. Jäähdytä snadisti, poista kanelitangot, steriloi pari lasipurkkia uunissa, älä unohda niitäkään sinne, äläkä varsinkaan niiden kansia (jotka voi vaikka dipata mieluummin kiehuvaan veteen, fetapurkkien kansista sulava maali on ikävää uunille ja varmaan vähän lähiön nisäkkäillekin), täytä purkit hillokkeella, älä polta itseäsi tai kissaasi.

Astioiden sterilointi on paitsi hulvattoman hauskaa myös kannattavaa, koska mitä vähemmän säilöntäastioissa on bakteereja, sitä pidempään mehut ja hillot säilyvät. Mahdollista aviomiestä ei lasketa bakteeriksi vaan normaaliksi raparperimehun kulumaksi.

Sulje lopuksi korkit lämpimistä mehu- ja hilloastioista ja jätä jäähtymään, siirrä kylmään vaikka seuraavana aamuna ennen kuin myöhästyt töistä. Toista kesäkuun alusta syyskuulle viikoittain lähikauppasi ja -mmäistesi raparperisadosta riippuen, mikäli sullakin on mehua litratolkulla juovia perheenjäseniä.

Niin ja se oksaalihappo. Raparperissa on sitä paitsi lehdissä myös vähän lehtiruodeissa, ja se sitoo kropasta kalsiumia, joten munuais- ja sappikiviongelmaiset: tiedostakaa (lähde). Mm. osteoporoosin ja maailmanlopun alituisessa pelossa olenkin tästä inspiroituneena perustellut tällä pari ylimääräistä juustosiivua näinä sesonkeina, ehkä tätä voi hyvin lavein ja epätieteellisin perusteluin käyttää myös hyväksi jäätelönsyöntitekosyyksi. Ehkä ei.